keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Lohta ja perunaa

Hyvät perusraaka-aineet ja selkeä, yksinkertainen resepti. Niin tässäkin ohjeessa, perunoita ja lohta, hyvä maustaminen ja arkipäivän herkku on valmis. Paistoin laatikon sunnuntaina alkuviikon ruuaksi.  Ohje on Gloria-lehdestä vuosien takaa, ennen Glorian Ruoka & Viinin aikaa. Alkuperäisestä ohjeesta olen vähentänyt perunoiden määrää ja tuplannut sipulimäärän


LOHI-PERUNALAATIKKO

8 reilun kokoista perunaa
2 isoa sipulia
n. 400g lohta
reilusti tilliä
voita, rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria
(alkup ohjeessa valkopippuria)
2 kananmunaa
2 dl kermaa
2 dl täysmaitoa

1. Kuori  perunat, viipaloi ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele viipaleet kylmällä vedellä
2. Kuori ja viipaloi sipulit ja paista voin ja rypsiöljyn seoksessa kullanruskeiksi
3. Viipaloi lohi ohuiksi viipaleiksi. Hienonna tilli
4. Lado uunivuokaan noin 2/3 perunaviipaleista. Levitä seuraavaksi sipulit, sitten lohiviipaleet ja lopuksi tilli. Lado loput perunaviipaleet pinnalle
5. Sekoita kananmunat, kerma ja maito, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada vuokaan. Paista 175-asteessa  puolitoista tuntia. Tarjoile arkiversio etikkapunajuurien kanssa. Juhlavampi versio tarjoillaan tillivoisulan kera

Valmistusaika: 30 min + paistaminen 1 h 30 min

1 kommentti:

  1. Hyvillä raaka-aineilla ja reseptillä tosiaan pääsee pitkälle :) Kuulostaa herkulliselta!

    VastaaPoista