keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Punaista alppiruokaa

Punajuuri on yksi lempijuureksistani. Nimensä mukaisesti se on punainen ja punainen väri myös tarttuu kaikkialle eikä lähde hevillä edes pesemällä, Kertakäyttöiset kumihanskat ovat siis tarpeen punajuuria käsitellessä. Tällä kertaa punajuuri taipui rösteihin. Ajattelin tarjota röstit kylmäsavulohen kanssa, mutta neiti ei juuri pidä kylmäsavulohesta, joten tarjolla oli myös parmankinkkua. Maistui kaikille!


PUNAJUURIRÖSTIT
(10  röstiä/ alkuruoka kymmenelle, pääruoka neljälle)

200g kiinteitä perunoita
400g punajuuria
1 punasipuli
1/2 dl sinihomejuustomurua
mustapippuria myllystä
3 kananmunaa
*
paistamiseen
voita ja rypsiöljyä

kastike:
1 1/2 dl ranskankermaa
5 kevätsipulinvartta
3 rkl hunajaa

*
kylmäsavulohta ja/tai parmankinkkua

1. Valmista ensin kastike. Hienonna kevätsipuli. Sekoita hienonnettu sipuli, ranskankerma ja hunaja. Nosta jääkaappiin maustumaan
2. Kuori perunat ja punajuuret. Raasta molemmat raastimen karkealla terällä. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita kaikki röstien ainekset käsin hyvin sekaisin
3. Kuumenna paistinpannu, laita nokare voita ja liraus rypsiöljyä pannulle. Laita hanska työskentelykäteen ja ota kourallinen taikinaa, purista ylimääräinen neste pois ja nosta taikina pannulle, painele lastalla tasaiseksi. Toista kunnes pannulla on 3-4  röstiä paistumassa. Paista pari minuuttia per puoli ja käännä röstit. Nosta leivinpaperoidulle uunipellille ja paista uusi annos röstejä
4. Ennen tarjoilua nosta pelti 200-asteiseen uuniin kymmeneksi minuutiksi. Tarjolle tuotaessa nosta lautaselle 2-3 röstiä, nokare kastiketta sekä kylmäsavulohta /parmankinkkua päälle. Yhden röstin annokset ovat hyvä alkuruoka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti