perjantai 31. lokakuuta 2014

Happy Halloween

Meillä juhlitaan tänään Halloweenia urakalla. Neiti aloitti ensin kuudesta kahdeksaan  luokkakavereidensa kanssa, kaikki tyttöjä. Neidit nauttivat kammottavia herkkuja ja ihailevat toistensa meikkejä ja asuja. Ja täytyy sanoa, että panostus on valtava. Neidit ovat todella käyttäneet aikaa saadakseen itsensä näköisen lopputuloksen! Meidän neitimme viimeisteli osan asuista teemaan sopivalla meikillä, eli ohjaisikohan tämä ammatinvalintaa muutenkin käsillätekemisestä nauttivan neidin kohdalla? Teini jatkaa neidin juhlien jälkeen tyttöystävänsä ja kavereidensa kanssa, kunnes on aika siirtyä baariin. 
Ensin en innostunut neidin juhlista lainkaan, ne kun tietävät paljon suunnittelua; runsasta koristelua ja erilaisia leivonnaisia. Teinin kemut menevät helpommalla kaavalla, neidin juhlista jääneet tarjottavat sekä valmiita lihapullia ja kurkku- ja porkkanatikkuja kermaviilidipin kanssa. Loppujen lopuksi minä taisin kuitenkin olla innokkain suunnittelija ja neiti keskittyi karmivaan meikkiinsä.
Menu on googlailtu ja vähän sovellettu. Ohjeita laittelen osasta myöhemmin, josko hyödyttävät tulevien vuosien Halloween-juhlia.

Menu: 

  • muumiot (=voitaikinaan käärityt nakit, joilla valkosuklaanapeista silmät/ pupilli tippa tummaa suklaata)
  • haamut(= suukkoja viimeisteltynä suklaasilmillä)
  • noidanhatut  (=sovellettu ohje seuraa, alkuperäinen löytyy googlaamalla)
  • kuivaa leipää ja pöllön oksennusta ( =ruisnachoja ja pehmeää vuohenjuustoa)
  • matoisia popcorneja  (= popcorneja, joiden seassa  mikrossa vähän pehmitettyjä punaisia lakunauhoja )
  • saastunutta boolia( =päärynämehua, jossa jäät mustalla karamellivärillä värjätystä mehusta, sekä  muovihanskaan jäädytetty käsi punaisesta mehusta)



Kun oppisi tekemään hyvän kurpitsanaaman 

Eteisen valtasivat hämähäkit

tiistai 28. lokakuuta 2014

Tyttöjen herkku

Kaappiin oli jostain eksynyt paketti riisimuroja, joita ei meillä syö oikeastaan kukaan. Kampaajalla käydessä taas käteen osui lehti, jossa kaikenlaista kivaa, muunmuassa karkkien ohjeita. Tämä nami pääsi heti kokeiluun ja tuloksena oli varsinainen tyttöjen herkkun, kun vaahtokarkitkin olivat vaaleanpunaisia. Karamelliväriä käyttäen ja koristeita tuunaamalla namin saisi taipumaan vaikka halloweentarjottavaksi. Vastoin odotuksia tulos ei ole liian makea.

VAAHTOKARKKIHERKKU

1 l vaahtokarkkeja
3 rkl voita
1 1/2 l riisimuroja
nonparelleja

1. Jos käytät isoja vaahtokarkkeja , leikkaa ne pienemmiksi paloiksi
2. Sulata voi ja lisää vaahtokarkit, sekoita kunnes vaahtokarkit sulavat. Käytä tarvittaessa mikroa apuna
3. Laita riisimurot kulhoon ja kaada sula vaahtokarkkiseos päälle, sekoita hyvin. Levitä seos leivinpaperin päälle laakeaan vuokaan tasaisesti. Levitä pinnalle nonparelleja
4. Anna jähmettyä viileässä ja leikkaa annospaloiksi

torstai 23. lokakuuta 2014

Broileria ja pinaattia

Broilerin rintafileen kypsentäminen ei ole vaikeaa, mutta liian helppoa on saada aikaan kuiva palanen, jota varten tarvitaan kunnon pihviveitsi ja terävät hampaat. Jos filee leikkaa auki ja täyttää, mehevyys on varmemmin saavutettavissa. ja kun lihan kypsentää nesteessä uunissa loppuun ei voi mennä pahasti pieleen. Broilerin lisäkkeeksi valmistin suppilovahverorisottoa kauden ensimmäisistä pienistä suppilovahveroista. Annos tällä kertaa kuudelle


PINAATILLA TÄYTETTYÄ BROILEIN RINTAFILEETÄ PINAATTIKASTIKKEESSA

6 broilerin rintafileetä

punasipuli
2 valkosipulinkynttä
pussi pakastepinaatti
timjaminoksa
9 viipaletta parmankinkkua
1 dl voimakasta juustoraastetta
(nyt gouda)
mustapippuria myllystä
suolaa
muskottipähkinää
rypsiöljyä paistamiseen

kastike:
punasipuli
2 valkosipulinkynttä
pussi pakastipinaattia
1 tlk ruokakermaa
mustapippuria myllystä
suolaa
muskottipähkinää

1. Leikaa broilerin rintafileet auki kuin kirja
2. Valmista täyte. Kuori ja hienonna sipulit ja timjaminlehdet. Kuullota sipuleita ja timjamia  rypsiöljyssä pannulla, lisää pakastepinaatte. Sekoitte kunnes pinaatti on sulanut, lisää juustoraaste ja sekoita. Mausta suolalla, mustapippurilla ja muskottipähkinällä
3. Mausta rintafileet suolalla ja pippurilla. Laita jokaiselle fileelle puolikas parmankinkkuviipale ja lusikallinen pinattia. Kääri rullalle ja kiedo ympärille parmankinkkuviipale. Paista rintafileisiin kauttaaltaan hyvä väri ja nosta fileet uunivuokaan
4. Valmista kastike. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit rypsiöljyssä pannulla, lisää pinaatti. Kun pinaatti on sulaa, lisää kerma ja mausta. Kaada kastike rintafileiden ympärille uunivuokaan ja paista 175-asteessa 20 minuuttia- puoli tuntia. Käännä fileet puolessa välissä. Uunin lämpötilaa laskemalla fileet voivat olla uunissa pidempäänkin

tiistai 21. lokakuuta 2014

Sieniä mökillä

Edellisen mökkireissun tein yrittäjän kanssa kahdestaan. Teini ja neiti jäivät kotiin. Hyvin pärjäsivät, teini pisti neidin lukemaan ruotsin sanakokeisiin oikein tosissaan ja molemmat olivat valmistelemassa ruokaa kun kotiuduimme. Ainoa puhelinsoitto tuli teinilta, kun hän perjantai- iltana pohti miten saisi pastakastikkeeseen makeutta. Kaunis sää suosi ulkoilua, joten kävelimme pitkin metsiä etsien marjoja ja sieniä. Marjojen suhteen tilanne oli heikompi, puolukoita ei kertakaikkiaan ole, karpalot jätimme vielä suolle. Toivottavasti niitä on vielä ensi kerrallakin. Suppilovahveroita oli mukavasti, somia pieniä yksilöitä. Saimme myös rouskuja sienisalaatin tarpeiksi ja vaaleaa orakastakin löytyi hyvä esiintymä. Lauantaina grillasin meille pihvit ja valmistin suppilovahveroista ja perunoista paistoksen. Annos oli reilu ja loppu paistoksesta päätyi sunnuntaina brunssin munakkaaseen. Sienemme olivat niin pieniä, ettei niitä tarvinnut mitenkaan hienontaa. Isommat yksilöt voi leikata pienemmäksi.

SUPPILOVAHVERO-PERUNAPAISTOS


8 kiinteää perunaa
vajaa litra tuoreita pieniä suppilovahveroita
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
rypsiöljyä
timjamia
suolaa, mustapippuria myllystä
ruohosipulia
liraus sitruunanmehua

1. Pese ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi
2. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuori ja viipaloi punasipuli. Hienonna timjami
3. Kuumenna öljy paistinpannulla, lisää perunaviipaleet ja paistele hiljaisella lämmöllä välillä sekoitellen kymmenisen minuuttia, eli kunnes perunat alkavat olla kypsiä. Lisää sipulit, sienet sekä timjami, sekoita ja jatka paistamista muutama minuutti. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunanmehulla
4. Nosta uuniin pihvien paistamisen ajaksi (viitisen minuuttia)
5. Hienonna pinnalle ruohosipulia

torstai 9. lokakuuta 2014

Omenaa ja juustoa

Kotiuduin yrittäjän kanssa töistä varsin myöhään, eikä kukaan ollut käynyt kaupassa. Jääkaapista onneksi löytyi kesän grillauksista unohtunut grillijuusto, maailmalla halloumina tunnetun herkun suomalainen kopio. Terassin yrttilaatikosta viimeiset salaatinlehdet ja viimeistely omenachutneylla, niin maukas iltapala oli valmis. Suolaisen juuston ja kirpeän chutneyn yhdistelmä oli niin herkullinen, että tätä tehdään varmasti uudelleen.

GRILLIJUUSTO, OMENACHUTNEY JA SALAATTI
(kahdelle)

paketti grillijuustoa (tai halloumia)
omenachutneyta
erilaisia salaatteja
oliiviöljyä
sormisuolaa, mustapippuria myllystä

1. Leikkaa grillijuusto vajaan puolen sentin viipaleiksi
2. Pese ja kuivaa salaatit, levitä salaatti tarjoiluastiaan ja lirauta päälle vähän oliiviöljyä, sekoita. Mausta suolalla ja mustapippurilla
3. Pariloi (tai grillaa) juustoviipaleita molemmin puolin kunnes ne ottavat vähän väriä. Nosta juustot salaatin päälle, viimeistele omenachutneyllä