maanantai 12. heinäkuuta 2010

Thaimakuja Kivilahden hauesta

Silloin kun järvestä nousee kalaa useana päivänä peräkkäin, joutuu miettimään sovelluskeinoja. Toistaiseksi hauki on meillä aina jauhettu, niin nytkin. Edellispäivän itämaiset sävyt pihveissä miellyttivät, joten jatkettiin sillä linjalla. Muut aineet ovat sitä mitä kaapista löytyy, eli vihanneksia olisi saanut olla enemmänkin tai aivan jotain muuta lajia. Mökillä kun ollaan myös mausteet purkista. Raikkaan makuinen ruoka, tulisuutta vain aavistus. Suhteellisen voimakkaasta maustamisesta huolimatta hauen makukin tuntui. Määrät ovat suuntaa-antavia, sillä en mittaillut mausteita, enkä kirjoittanut tätä noin viikontakaista ohjetta heti muistiin.


HAUKIPULLAWOKKI THAITYYLIIN

600g jauhettua haukea
2 munaa
1/2 dl kookosmaitoa
2tl jauhettua currya
2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 sitruunan raastettu kuori
2 rkl soijaa
1/2 dl hienonnettua valkosipuliruohosipulia
**
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
4 porkkanaa
2 tl currya
2 tl inkivääriä
2 tl chiliä
2 rkl hunajaa
1 l kuumaa kanalientä
3 1/2 dl kookosmaitoa
200g munanuudeleita
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
basilikaa
rypsiöljyä
pähkinäöljyä

1. Valmista kalasta taikina sekoittamalla kaikki aineet. Anna taikinan seistä jääkaapissa puolisen tuntia, jotta sitä on helpompi muotoilla
2. Kuori ja hienonna valkosipuli. Kuori ja viipaloi sipuli. Kuori ja pilko porkkanat tulitikkumaisiksi.
3. Kuullota sipuleita rypsiöljyssä wokissa muutama minuutti, lisää inkivääri, curry ja chili ja jatka kuullottamista 1 minuuttia. Lisää sitruunankuori, porkkanat, liraus pähkinäöljyä ja hunaja, sekoita. Lisää kanaliemi ja kookosmaito ja anna kiehahtaa
4. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pieniä kalapullia ja nosta liemeen kiehumaan. Kun kalapullat ovat kypsiä (3-4 minuuttia hiljaa kiehuen) lisää kevyesti rikotut nuudelit. Sekoittele varovasti kolmen minuutin ajan, jotta nuudelit kypsyvät tasaisesti ja kalapullat eivät mene rikki
5. Lisää lopussa puolen sitruunan mehu ja hienonnettua basilikaa pinnalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti